LEHDISTÖTIEDOTE
1.2.2010
Pohjanmaan YH-Rakennuttaja Oy uudistaa yhtiörakenteensa ja vaihtaa nimeä
Pohjanmaan YH-Rakennuttaja Oy yksinkertaistaa yhtiörakennettaan. Uudistuksella lisätään konsernin hallinnollista ja toiminnallista tehokkuutta.
- Kevennämme organisaation sisäistä hallinnointitapaa ja vahvistamme asiakaspalvelua. Esimerkiksi Kokkolassa yhtiöllämme on noin 470 asuntoa ja Vaasassa noin 600 asuntoa, ja kehitämme palveluamme näissä kaupungeissa. Olemme myös palkanneet lisävoimia sekä rakennuttamis- että isännöintipuolelle, toimitusjohtaja Keijo Ullakko toteaa.
Uudeksi nimeksi Lakea Oy
Uudessa konsernirakenteessa pääyhtiö on 1.2. alkaen nimeltään Lakea Oy. Nimenvaihdoksen myötä Lakea voidaan yhdistää pohjalaiseen toiminta-alueeseensa ja sen 16 kunnasta koostuvaan omistuspohjaan. Lakea Oy toimii rakennuttajana sekä konsernin omassa asuntotuotannossa että ulkopuolisten asiakkaiden rakennuskohteissa. Lakea Oy:n asiakkaita ovat mm. kunnat, asunto-osakeyhtiöt ja palvelutalot. Lakean rakennuttamis- ja asuntopalvelut ulottuvat Etelä-Pohjanmaalta Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Lakea Kiinteistöt Oy jatkaa valtion tukemien yleishyödyllisten kiinteistöjen omistajana.
Elvytysrahasta vauhtia rakennuttamiseen
Lakean ensisijaisena tavoitteena on jatkaa ja laajentaa entisestään asuntojen vuokraustoimintaa. Oman isännöinnin piirissä on tällä hetkellä 1.540 asuntoa, joista valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja on 1.040 kpl.
- Vuosien 2009-2010 rakennuskohteissa on kyetty hyödyntämään valtion elvytysrahaa. Osa yhtiön toiminnasta tulee edelleen olemaan yleishyödyllistä rakentamista. Hyödynnämme jatkossakin ARAn käynnistämisavustusta ja korkotukilainaa, Ullakko toteaa.
- Pyrkimyksemme on olla toiminta-alueemme johtava ja laadukkain kiinteistöalan toimija, Keijo Ullakko linjaa.
Palveluasumisen tarve kasvaa
Eläköitymisen kiihtyessä palveluasuntojen tarve lisääntyy. Lakealla on jo Vaasassa valmiina kaksi ja rakenteilla kolmas rakennuskohde. Vireillä ovat parhaillaan palveluasumiskohteet Seinäjoelle, Sulkavalle, Jalasjärvelle ja Kokkolaan. Keijo Ullakko luottaa Lakean pitkään kokemukseen palveluasumisen rakennuttamisessa.
- Rakennuttajamme tuntevat erityisryhmien tarpeet ja julkisen kilpailuttamisen vaatimukset, Ullakko kertoo.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Keijo Ullakko
Lakea Oy
PL 32, 60101 SEINÄJOKI
puh. 040 549 7250
keijo.ullakko@lakea.fi
www.lakea.fi
Aineistopyynnöt
Lakean rakennuttamasta 27 asuintalokohteesta vuosina 2007-2011:
Annukka Vuorinen, Viestintätoimisto Tenho
annukka.vuorinen@tenho.fi, puh. 050 525 0002.
Lehdistömateriaalia
mm. Lakean uudesta ilmeestä osoitteessa http://www.lakea.fi/viestinta
Lakea Oy:n pääomistajat
Seinäjoen kaupunki, Vaasan kaupunki, Lapuan kaupunki, Kokkolan kaupunki, Alavuden kaupunki, Ilmajoen kunta, Isonkyrön kunta, Kauhajoen kaupunki, Kurikan kaupunki, Nivalan kaupunki, Pietarsaaren kaupunki, Alajärven kaupunki, Kauhavan kaupunki, Sievin kunta ja Teuvan kunta.
Konsernin liikevaihto 5,5 miljoonaa euroa
Työntekijöitä 13 (+ kiinteistönhoito ostopalveluna)
Liitteet
> Lehdistötiedote (.doc)
> Asuintalokohteet 2007-2011 (.doc)