Blogi

27.4.2018

Lakean ensimmäiset Helsingin asunnot ankkuroitu osaksi Jätkäsaaren suurta muodonmuutosta

Mistä on Jätkäsaari tehty? Alue elää ja muuttuu kovaa vauhtia ollen yksi Helsingin kiinnostavimmista kehittyvistä asuinalueista. Myös Lakea on aloittanut näyttävän HITAS-kerrostalon rakentamisen Kanariankuja 4:ään.

Lakean asuntomyyjä Jussi Pyykkönen jakaa kanssani innostuksen aiheesta. ”Jätkäsaari on yksi kysytyimmistä ja kiinnostavimmista asuinalueista Helsingissä, jonne myös Lakea halusi tehdä aluevaltauksen”, Jussi kertoo.

Hän listaa viehättyneensä alueessa merellisyyteen, vilkkaan matkustajasataman tuomaan kiihkeään kansainväliseen tunnelmaan ja toisaalta sataman ulkopuolelta jatkossa löytyvään omaan rauhaan. Keskustan läheisyys ja loistavat kulkuyhteydet ovat myös pelkkää plussaa.

Jätkäsaaren Lakeanpuiston 90 m2 parvellinen kolmio

Aika ennen Jätkäsaarta ja sataman synty

Jätkäsaari ei ollut aikoinaan yksi saari. Eikä edes kaksi vaan yhteensä neljä. Tai se neljäs oli oikeastaan vain pieni kari.

1900-luvun alussa saivat saarilla huviloita omistaneet väistyä, kun satamatoiminnan suunnitelmat pantiin toteen. Työt aloitettiin 1913 ja saarien välisiä salmia alettiin täyttää, kallioita tasaamaan ja lisätilaa otettiin merestä.

Silloin Helsingin lasten ja nuorten leikkimisalueenakin toimineet saaret saivat aivan uuden muodon ja tarkoituksen. Tuli satama, varastoja, nostureita ja rannoille laivoja. Mitkä uudet tuulet!

Laman ja sodan koettelemusten jälkeen 1950 –luvulla Jätkäsaaren satamankin toiminta jälleen vilkastui ja kehittyi ja näytti siltä, että se oli tullut jäädäkseen. Mutta ei sittenkään.

Länsisataman toiminta kasvoi niin, että lopulta raskas liikenne satamaan ja satamasta Helsingin keskustan halki muuttui liian vaikeaksi yhtälöksi. Oli jälleen muutosten aika ja suunnitelmien kokka käännettiin kohti uusia vesiä.


Jätkäsaaren uusi kurssi

Jätkäsaari tulee olemaan yli 20.000 asukkaan koti. Ajatelkaa mikä muutos jälleen!

Alueelle suunniteltuja palveluita ja projekteja lukiessa oikein hengästyttää, hyvällä tavalla. Lakeanpuisto-kerrostalon ympäristö tulee kehittymään hurjasti seuraavan reilun vuosikymmenen aikana.

Siinä missä 1900-luvun alussa lapset laskivat talvisin mäkeä ja kesäisin uivat Busholmenissa ja Utternissa, vietetään Jätkäsaaressa aikaa pian aivan erilaisissa maisemissa. Vihreyttäänkin alue saa takaisin.

Hyväntoivonpuisto, jonka reunalla Lakean talokin sijaitsee, kulkee Jätkäsaaren halki noin kilometrin mittaisena leveänä vihreänä kaistaleena.

Vanhaan Bunkkeriin rakennetaan asuntojen ja liiketilojen lisäksi uimahalli ja liikuntakeskus ja sen viereen monipuolinen liikuntapuisto jalkapallo- ja luistelukenttineen. Alueelle suunnitelluista palveluista voisi kirjoittaa oman, pitkän juttunsa.

”Jätkäsaaren tulisi nykyisten suunnitelmien mukaisesti olla valmiina n. 15 vuoden kuluessa”, Jussi valottaa alueen aikataulua.

Jussi Pyykkönen

Lakean asuntomyyjä Jussi Pyykkönen


Tontilla työt täydessä vauhdissa

”Lakeanpuiston työmaa on jo aidattu ja paalutus täydessä vauhdissa” Jussi kertoo leveästi hymyillen.

Talon suunnittelusta järjestettiin arkkitehdeille kutsukilpailu, jonka voittajaksi valittiin arkkitehtitoimisto OOPEAA:n työ. Se yhdistää rakennuksen julkisivun päämateriaaleina näyttävää mustaa lasitettua tiiltä, vaaleaa tiiltä, puuta sekä lasia.

Tontille kohoaa 4-6 kerrokseen porrastettu, edukseen erottuva komea talo, jonka kotien arvioitu valmistuminen on syyskuussa 2019.


Koteja moneen makuun

Lakeanpuistosta löytyy asuntoja moneen makuun ja tarpeeseen 31,5 m2 yksiöstä aina 109,5 m2 neliöön.

”Näissä kodeissa asukkaat saavat nauttia korkealaatuisista materiaaleista ja kodikkuudesta upean asuinalueen lisäksi”, toteaa Jussi. ”Ylempien kerrosten asunnoissa on ullakkomaista tunnelmaa. Osassa asunnoista on parvet ja kattoterassit. Alimmasta kerroksesta puolestaan löytyy terassimaisia lasitettuja parvekkeita, jotka avautuvat huonetilan jatkeeksi”

Asuntojen HITAS-hakuaika päättyi 9.4. ja arvonta suoritettiin 12.4. 2018. Onnekkaat Lakeanpuiston uudet asukkaat ovat jääneet odottamaan kotiensa valmistumista.

Lakeanpuiston kaksion lasitettu kattoterassi kuudennessa kerroksessa


Uuden Jätkäsaaren ainekset

Mistä on siis Jätkäsaari tehty? Sanoisin että aktiivisesta elämästä, moderneista kodeista, urbaanista ympäristöstä ja kansainvälisestä satamasta. Unohtamatta uusia asukkaita. Niistä on tämän päivän Jätkäsaari tehty. Lakeanpuiston kodit nousevat mahtavalle paikalle osaksi Jätkäsaaren suurta muodonmuutosta.

Elisabet

Lisätietoa Jätkäsaaren Lakeanpuistosta
Tietoa Jätkäsaaresta: www.uuttahelsinkia.fi/fi/jatkasaari

 

Vanhempia blogikirjoituksia

Blogiarkisto